Archive for category Blogi

Ilmaisia lahjoja yrityksiltä

Jokaiselle on varmaan tuttu sanonta, että mikään ei ole ilmaista, tai jos onkin, niin siihen varmasti liittyy jonkinlainen sitoutuminen ostamaan ja tilaamaan jatkossa. Tänä päivänä voimme kuitenkin unohtaa kyseisen fraasin, nimittäin uusin markkinointi muoti yritysten keskuudessa on ilmais-lahjat, joita löytää ennen kaikkea internetin välityksellä. Osa kyseisistä lahjoista tosin edellyttää osallistumista esimerkiksi jonkinlaiseen asiakaskyselyyn, mutta osa […]

Hyväntekeväisyyttä tukevat yritykset

Hyväntekeväisyyttä tukevia yrityksiä tulee yleensä kahdessa suositussa eri muodossa: on niitä, jotka innostavat työntekijöitään lahjoittamaan antamalla myös yrityksen rahoista vastaavan summan hyvän asian tukemiseksi, sekä niitä yrityksiä, jotka tukevat voittoa tavoittelemattomia järjestöjä työntekijöidensä saavutusten perusteella. Katsotaan seuraavaksi, mitkä kansainväliset järjestöt tuottavat paljon iloa ja hyötyä vähäosaisille: Apple Vuonna 2011 Applen johtajaksi noussut Tim Cook kehitti […]

Finnwatch

Finnwatch tutkii yritysten globaaleja toimia ja vaikutuksia kehittyvissä maissa. Se pyrkii edistämään vastuullista toimintaa ja vaikuttamaan yrityksiin. Finnwatch on ekologisuuden ja sosiaalisesti sekä taloudellisesti vastuullisen toiminnan asialla. Finnwatch tarkkailee suomalaisten yritysten vaikutuksia. Vaikka yrityksen tavoitteena onkin aina tuottaa voittoa, tulee yritysten Finnwatchin mukaan sitoutua noudattamaan eettisiä arvoja ja ottaa huomioon toimintansa vaikutukset paikalliseen kulttuuriin. Finnwatch […]

Suomalaiset hyväntekeväisyysjärjestöt

Suomessa toimii monia hyväntekeväisyysjärjestöjä, joista osa on meille hyvinkin tuttuja. Useimmat meistä ovat osallistuneet esimerkiksi veteraaneille tai syöpäjärjestöille tarkoitettuun keräykseen. Harva tulee kuitenkaan heti ajatelleeksi, että päivän riekkuminen huvipuistossakin on hyväntekeväisyyttä: Linnanmäen nimittäin omistaa Lasten Päivä -säätiö, jonka perustajia ovat olleet Lastensuojelun Keskusliitto, Barnavårdsföreningen i Finland, Ensi- ja Turvakotien liitto ry, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry, Parasta […]

Kepa

Kepa ry on asiantuntijajärjestö globaaleissa kehityskysymyksissä. Kyseessä on usean kehityskysymysten ympärillä toimivan kansalaisjärjestön kattojärjestö ja kehitystyön keskeinen toimija. Sen keskeinen tehtävä on toimia ja innostaa muita edistämään ja tavoittelemaan oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Kepa on perustettu vuonna 1985 ja sillä on Suomen lisäksi toimintaa neljässä kehitysmaassa. Kumppanuusjärjestöjä Kepalla on lukuisia eri maissa ja niiden kautta se pyrkii […]